Uutiset  2006 &2007 & 2008


"Rutja" Sun Kosi L'Etoile Noire & "Antti" Bel Ete Mc Coy Summer 2004
Antti & Rutja kesä 2004


Sunnuntaina 12.4.2008

>> Taas on aikaa vierähtänyt kun viimeksi näitä sivuja päivittelin mutta kun on niin monta rautaa tulessa (= neljät muut  päivitettävät sivut) niin ei kerta kaikkiaan jaksa eikä ehdi! Nyt kuitenkin päätin tarttua tuumasta toimeen ennen Mayan synnytystä koska sitten ei kyllä kahteen kuukauteen ole aikaa näihin sivuihin paneutua. Ja ihan pakkohan on heti tuoreeltaan esitellä uusi valloittava tuttavuus Nöyhtä tai Nöfta tai virallisemmin Domino du Bois des Pierres Noires, jota viime sunnuntaina kävimme katsomassa Launoisilla. Poitsu oli saapunut Sveitsistä edellisenä päivänä ja puolessa vuorokaudessa herra oli täysin Suomeen ja Launoisille kotiutunut. Reipas, rohkea, avoin ja tasapainoinen briarpoika!

>> Hunajan kanssa on juostu viime syksynä pentunäyttelyissä ja niinhän siinä sitten kävi että Hunajasta "leivottiin" vuoden 2007 briardpentu. Ja heti siirryttyään junioriluokkiin tyttö sai ekan sertin Tampereen KV- näyttelyssä ja melkein voitti Saana- prinsessan!
:)  Ja  kummipoika "hulivili" Huuru voitti briardit Messarissa joulukuussa ja sai jo toisen voittajatittelin! Pronssia eli kolmas sija tuli vuoden 2007 näyttelybriardkilpailussa. Ei paha, kun otetaan huomioon että Huuru täytti joulukuussa vasta 2 vuotta! 

>>Mayan synnytykseen on aikaa vajaat kaksi viikkoa ja emäntä alkaa muistuttaa "hyljettä". Siitä on nyt yli 15 vuotta kun viimeksi tänne meille syntyi pentuja. Silloin kuumana kesänä 1992 syntyivät briardit Teddy, Picasso, Ellu, Sylvi ja Jazzy. Lueskelin tuossa Inkan pentupäiväkirjaa ja nuo ajat vuosien takaa palautuivat mieleen.  Inkan synnytys ei meinannut käynnistyä ja jouduttiin käymään Ekk:lla hakemassa vauhtia. Sinne vastaanotolle syntyi EKK-Ellu!  


Sunnuntaina 19.8.2007

>> Eilen oli perinteisen harrastajien Clubshown vuoro ja niinhän siinä sitten kävi että kaverukset Saana ja Huuru "putsasivat" pöydän. Briardeja oli näyttelyyn ilmoitettu vain12 kappaletta ja tuomarina toimi Virosta Maret Kärdi, joka jakoi muutakin kuin pelkää erinomaista.  Löysemmin tätä korkeinta laatuarvosanaa jaettiin briardien erikoisnäyttelyssä Haukiputaalla 14.7.2007 johon briardeja oli ilmoitettu 51kpl. Takana näyttävät siis olevan  ne entisajat jolloin briardeja kehissä nähtiin runsain mitoin ja kilpailu oli kovaa!

>> Winnie ystävämme sai itselleen ihan ihka oman tyttökaverin kun Hunaja-neiti muutti Ruotsista Keravalle runsas kuukausi sitten. Kaverukset kävivät jo tällä Asolassakin  vierailulla ja HAUSKAA oli. Kuvia Hunajasta löytyy  "friends-osastolta"  ja briardalbumista!



  "Saana" CH Z. Pas De Deux ROP & "Huuru" SV-07 Boondock's It Just Hap'n VSP
Clubshow  18.8.2007
kuvat © Satu Kujala
 


huuru180807.jpg (105264 tavu(a))
Huuru  VSP Clubshow 18.8.2007

saana180807.jpg (113486 tavu(a))
Saana ROP Clubshow 18.8.2007

Ropveteraanithaleia.jpg (175564 tavu(a))
Kirmix Thaleia 
ROP-VET Clubshow 18.8.2007


sunnuntaina 24.6.2007
>> Viime päivityksistä hurahti nyt aikaa enemmän kuin laki sallii. Kaikki energia on mennyt noiden "pääsivujen" päivityksiin ja tietty myös Maipin "pentuprojektiin". Viime viikon maanantaina ultra kertoi että pikku-partiksia ei todennäköisesti ole tulossa, joten nyt on sitten hitusen aikaa näillekin sivuille! 

>> Mitä kuuluu sitten "briardrintamalle"? Kummipoika Huuru  "rulettaa" näytelmissä, kahdeksan sertifikaattia on jo "lakkarissa" ja SV-2007 titteli, ei paha kun huomio poitsun iän!  Myös Huurun sisaruksilla menee lujaa! Huurun kuulumisia voit lukea Huurun omilta sivuilta. "Eläkevaari" Jussista on kehkeytynyt aikamoinen sota.  Ei voi kuin ihmetellä sitä sitkeyttä, millä Jussin omistajat haluavat  pojan pois uusista kotiympyröistä,  joihin Jussi on jo täysin "sopeutunut". On ikävää kun periaatteiden vuoksi pelinappulana on vanha sairas koira, joka jo ansaitsisi arvoisensa eläkekodin! EI YMMÄRRÄ! Jussin Kirmix-pennut, joita viime joulukuussa kävin katsastamassa menestyvät pentukehissä!


>> Viikko sitten lauantaina "lyöttäydyin" Arjan ja Winnien matkaan Hämeenlinnan näyttelyyn. Kaivatut kuvat löytyvät täältä!

>> Viime maanantaina 18.6.2007 pistäydyimme sitten ultrasta masentuneina  Launoisilla Aulin ja Ilen "tiluksilla" "moikkaamassa"  Dixie-herraa, joka kovasti odottaa perheenlisäystä. Sopivaa etsittäessä ja odotellessa täytyy sitten vain tyytyä korvikkeisiin kuten tällä kertaa Maippiin ja Anttiin, jotka  Dixien rinnalla molemmat vaikuttivat "mennikäisiltä". Dixie tietysti jälleen "sekosi" Mayasta ja taisi saada pariin otteeseen käsilaukusta kun nenä eksyi luvattomalle alueelle.  Tutustuimme myös Launoisten  maisemiin ja retkellämme tapasimme myös paikallisen "partis-immeisen" ja "Hilla"-partiksen! Muutama kuva löytyy täältä.

>> Oldies-osastoon olen skannanut  briardalbumeistani jokusen uuden kuvan!


4.3.2007
>> Kummi-briardi Huurun lonkkatulos A/A ilahdutti  menneellä viikolla.  Lisää Huurun kuulumisia löytyy pojan omilta sivuilta.
 
>> Winnie kävi "jytäämässä" Maipin ja Antin kanssa jokin aika sitten ja jokunen kuva löytyy briardalbumista!

>> Jälleen täytyy tänne kirjata suru-uutisia. Jazzy, viimeinen Bel Ete-briard siirtyi sateenkaarisillan taakse  tammikuun lopussa. Eräs aikakausi sai näin päätöksensä, aikakausi, jolta jäi paljon hyviä muistoja. Kolme briarditonta vuotta on takana ja totta on, että jotakin puuttuu. Briardin läheisyys nimittäin on  vertaansa vailla. Siitä huolimatta tänne kotiin ei briardia kuitenkaan enää tule. Partaiset "pölleröt" sopivat paremmin näin melkein eläkemummon kavereiksi! Ystävien briardit joutuvat nyt  tuota briardin puutetta edes jotenkin paikkaamaan. Koska kuitenkin briardi-aika näinkin vahvasti edelleen mielessä "kummittelee", ajattelin kerätä tänne nettiin  pikku hiljaa vanhoja briard-valokuviani... jos ei muiden niin ainakin omaksi iloksi! Ja näillä Bel Ete-sivuilla raportoidaan sitten noita kaveri-briardien tekemisiä!

2.1.2007
>>Jälleen on tovi vierähtänyt sitten viime päivitysten ja päätin näin uuden vuoden kunniaksi näitäkin sivuja hieman saattaa ajan tasalle! Aulilta tuli Launoisilta muutama todella luminen kuva "teräsmummostamme" Jazzysta ja herra Dixiestä. Luntahan oli tuolloin marraskuussa vielä täällä Vantaallakin. Sen jälkeen lumi suli ja valkea Joulu  jäi täällä etelässä lähes haaveeksi! Siis todisteet marraskuun lumista löytyvät täältä!

>>Kävimme marraskuun puoli välissä Arjan kanssa Kirmix-kennelissä ihailemassa Tonnin (Kirmix Farouche)  ja Jussin pentuja. Pentujen iskä "Jussi" (Oustic Junior du Val de Morteau) muutti Tapaninpäivänä Saana-prinsessan (CH MULTIW Zhamanen Pas de Deux) kaveriksi Viialaan eläkepäiviään viettämään. Yhteinen sävel on pariskunnan välille syntynyt vaikka alussa "käsilaukku heiluikin" tiheästi kun "Jussi-boy" ei ymmärtänyt, että  Saanan pylly on "pyhää aluetta". Saana on kuulemma ottanut tehtäväkseen jumpata Jussin lihakset "huippukuntoon" liikkeellä "ota kiinni jos saat" sekä perehdyttänyt Jussin kuorolaulannan saloihin! Muutama kuva pennuista ja Saanasta ja Jussista löytyy briardalbumista!

>>Messarissa voittaja-arvot jakautuivat tasaisesti Ruotsin ja Suomen kesken vaikka  etukäteen pelkäsimmekin kaikkien titteleiden matkustavan naapurimaahan. Huuru-kummipoika (Boondock's It Just Hap'n) sijoittui luokassaan toiseksi kuten myös Saanakin,  joten näyttely ei ihan piirrustusten mukaisesti "tiimillämme" mennyt. Lohtua toi onneksi Huurun sisko "Riisi" (Boondock's In Need Indeed), joka  onnistui voittamaan luokkansa ja sai napattua tuon arvostetun tittelin. Sisarukset Riisi, Huuru ja Clinton edustivat hienosti Suomea myös Poznan MV-näyttelyssä marraskuun alussa. Huurun kakkossija luokassaan ja Riisin upea voitto sekä Clintonin laatu-EXC  luo jälleen uskoa Suomalaiseen briardien jalostustyöhön!  

>>Lopuksi hieman ikävämpiä uutisia Jämsästä.  Edesmenneen Iisa-briardini velipoika "Herkko" (Sevensiis A La Henri) on nukkunut rauhallisesti pois kotonaan marraskuussa 11 vuoden ikäisenä. Viimeisen leposijan Herkko sai saman männyn juurelta kuin äitinsä Nuppu (Rosebud) ja setänsä Remi (Remington). Aina kun joku vanhoista briardi-ystävistämme siirtyy
"sateenkaarisillan taa" tulvahtaa mieleen roppakaupalla muistoja noista vanhoista briard-ajoista ja kaivonkin jälleen vanhimman briardalbumini esiin. Ensimmäiseltä sivulta löytyi kuva Miilusta (1981), briardista, josta kaikki sai alkunsa.  Tämä kyseinen kuva on otettu juuri sinä päivänä, jolloin ensimmäisen kerran kohtasin Miilu-mummon!
6.8.2006
>>Paljon on tapahtunut briardrintamalla sitten kun viimeksi näitä sivuja päivittelin. Toukokuun lopussa 24.5 oli Rutjan vuoro siirtyä "sateenkaarisillan taa". Sairaus nujersi suuren "jättiläistassun".  Rutja ehti  siis "paraiksi" viettämään ensimmäisen Bel Ete briardpentueeen 20-vuotissynttäreitä "sinne jonnekin".  

>> "Viimeinen mohikaani"Jazzy (Bel Ete Hirondelle Noir) täytti 14 vuotta maanantaina 24.7. Kova ukonilma "siivitti" juhlia ja seurustelua jatkettiinkin "sähkövajauksen" vuoksi kynttilän valossa.
Ampiaiset villiintyivät ja "Ile" seikkaili kaatosateessa katolla seuranaan myös salamat mutta selvisi onneksi ilman iskuja. Noora ja Saana löysivät perille ja kahvit saatiin keitettyä kun pikkuhiljaa sähköt palautuivat Launoisille! Nämä juhlat muistetaan! Kuvia Jazzysta ja Dixiestä ja muitakin kesäkuvia 2006 löytyy täältä!

>> Briardkehien laidalla en ole ehtinyt olla kuin ajoittain kun on "partiskehät"  vieneet kaiken huomion! Huomattavaa on se, että näyttelyssä käyvien briardien määrä on laskenut rajusti sitten huippuvuosien. Moodi jäänee alle 10!!!  Briard-viikonloppu Paimiossa 15.-16.7 oli kuitenkin poikkeus. Sunnuntain erikoisnäyttelyyn ranskalaiselle Jacques de Brouwerille oli ilmoitettu peräti 70 briardia!  Olimme siellä Maipin kanssa turisteina ja näin tuli seurattua "nyky-briardeja" oikein "olan takaa". Lauantaina järjestettiin ensimmäinen  selection-tapahtumaa, johon osallistui tiukkojen sääntöjen vuoksi vain 18 aikuista briardia , joista Suomen selection-arvon sai 7  briardia siis  peräti 39 %. Tuomareina tapahtumassa toimivat Jacques de Brouwer, Corinne de Brouwer ja tuomariharjoittelijana Elina Haapaniemi. Paikka Paimion maatalousoppilaitos oli ihanteellinen, sää suosi ja ruokahuolto oli huippuluokkaa! Täydet pisteet järjestelyille! 
Ai niin ... erikoisnäyttelyn voitti "Saana" (CH MULTIV Zhamanen Pas de Deux),  kummibriardi "Huuru" (Boondock's It Just Hapn'd) sijoittui urospennuissa kolmanneksi kunniapalkinnon kera,  Huurun sisarukset Riisi ja Clinton voittivat pennuissa. "Team-me" menestyi siis "kohtuullisesti" ja siitä kymmenen pistettä ja "papukaijamerkki" tuo..... 
:)
Kuvia löytyy täältä!

>> Mäntsälän näyttelyssä  23.7 Maipin poikaystävä "Winnie" EST JV-05 EST V-05 Cartier Monzerat Stubbe debytoi avoimessa luokassa... eikä yhtään hassummin ROP ja viimeinen sertti!  Maya oli partiksissa ROP ja kaverukset esittivät parastaan myös ryhmässä. Tällä kertaa oli Mayan vuoro sijoittua neljänneksi. Winnie päättikin tulla sitten oikein todella irroittelemaan tänne Asolaan keskiviikkona. Tanner tömisi ja hauskaa oli. Lue päivästä Nalle Puhin päiväkirjasta!


2.3.2006
>> Hiihtolomalla kävimme tervehtimässä Jazzya ja Dixietä Launosilla, Antti ja Maya valokuvattiin Långvikissä Rutjan ja Stellan kotona sekä kävin myös tutustumassa Huuru-herraan Suinulassa ja sisaruksiin Siitamassa. Kuvia hiihtoloman puuhista löytyy galleriasta.


20.2.2006
>> Olimme eilen Winnien kanssa lenkillä. Hauskaa oli ja lumiukkoja syntyi! Kuvia löytyy briardalbumista.


12.2.2006
>> Olen saanut uuden kummipojan! Rauno-briardin riemuksi saapuu tänään Lihasulaan sininen "Huuru"- herra, briard -poika  kennel Boondock'sista. Kummilahjaksi olen tehnyt pojalle omat kotisivut, joilla voit käydä tutustumassa tähän uuteen tulokkaaseen! 

22.1.2006
>>Turun KV näyttelyssä briardit arvosteli Bela Siklosi Unkarista. Arvostelulinja oli "löyhä" kuten kesällä Tuusulassakin, jossa herra Siklosi pani myös briardit järjestykseen. Molemmissa näyttelyissä kaikki kehässä esitetyt briardit saivat laatuarvosanan ERI. Turussa vanhat konkarit "Paavo"V-01-02 PMV-01-05, LVV-01, ESTV-00-01, BALTV-05  Smooth Breeze Sinfony of Star ja "Jalina" MULTI CH FIN TVA Jalina des Roy de Garat vetivät pisimmän korren Paavon ollen lopussa ROP. Muutama kuva paras narttu kakkosesta "Oonasta" (BH Aja Hippos Bandit) löytyy briardalbumistani. "Oonahan" sain siis sertin ja CACIB:in. Onnea kaikille menestyneille!

>> "Paavon" tytär prinsessa "Saana"  BaltV-04, FinV-04, LtuV-05, EstV-05 Zhamanen Pas de Deux on muuttanut maalle Viialaan. Tunnetusti maalla vilisee "irtokoiria", joten Saana päätti turvata "selustansa" ja kävi "elukkatohtorin" luona "operaatiossa". Neiti on toipunut leikkauksesta hyvin ja palaa kehiin tuota pikaa. Muutama kuva tähtösestä löytyy briardalbumista!


17.1.2006 
>> Lahdessa 15.1.2006  "Emma" (Eysha Antisc Avalance om. Leena Lindblad ) aloitti näyttelyuransa loistavasti ollen ROP-pentu ja sijoittuen ryhmässäkin hienosti neljänneksi. Muutenkin kennel Kirmixillä oli voitokas päivä kun
"Gassu" JV-00 V-00 Belzadar Gasaron voitti samassa parkkihallissa pidetyssä ryhmänäyttelyssä briardit ja "Gassun" tytär Zhamanen Yippee Yahoo "Mitra" oli VSP.  Muutama kuva tuli napattua "Emma" tyttösestä. Löydät ne  Antin & Maya kuvagalleriasta!